puluja ja kirkuntaa

Maanantai-aamumme alkoi erittain hyvin - suuntasimme naes hostellin vieressa olevaan ruokapaikkaan, missa tilasimme perienglantilaisen aamiaisen: pekonia, munia, papuja, paahtoleipaa ja makkaraa. aaaaahh. Aamiainen oli niin tayttava, etta seuraavan kerran soimme vasta kymmenelta yolla! :P

Lahdimmepa sitten pilvinen taivas ylapuolellamme kohti British Museumia. Vaikka olenkin itse kaynyt siella pari kertaa, museon valtavuus mykistaa joka kerta. Laukkailimme ympariinsa, ja silti paljon jai nakematta. Kohtasimme kuitenkin Rosettan kiven - sen ansiosta egyptilaisten hieroglyfien salaisuus saatiin julki. Kaikennakoisten korujen, taisteluvalineiden ja muun lomassa hiljennyimme Egypti-osastolla. Nama ihmiset todella olivat elaneet ja kuolleet, siita todisteina jumalpatsaita (Horus-haukka on erityinen suosikkini ^^) ja sarkofageja. Hipeloimme hartaina niihin kaiverrettuja hieroglyfeja, ja mietimme, olivatkohan ne kokonaisuudessaan tarina edesmenneen ihmisen elamasta. Vaikuttavaa.

Ulos paastyamme oli hieman hengahdettava - historia painoi raskaana harteitamme. Pian kuitenkin kohtasimme nykyajan jalleen ja metroilimme Westminsterin asemalle. Valitsimme oikean uloskaynnin - Big Ben nousi uljaana ja jyhkeana eteemme. Kova valokuvaus tata kelloa seka parlamenttitaloa. Harmiksemme Westminster Abbey-kirkko olikin kiinni, joten lahdimme kipittamaan Thames-joen yli. Olen aina rakastanut Thamesia, Lontoon valtimoa. Ilman sita tama ihastuttava kaupunki ei ehka olisi koskaan syntynyt. <3

Meidan teki mieli kavaista London Eyessa, iiiisossa maailmanpyorassa. Meninpa pyytamaan elekielella alennusta meille, ja hieno lopputulos: Netan lipussa luki disabled, vammainen, ja omassani carer, naemma hoitaja. Kaunista. :P Kyllahan Netta nayttaa vammaiselta :D no, vitsi vitsi. London Eye oli kumminkin kiva kokemus - paasimme nakemaan Lontoon lintupersipektiivista (se oli minullekin ensimmainen kerta). Kaunis usva peitti rakennukset horisontissa ja aurinko alkoi yllattaen paistaa. Ihanaa. :)

Koimme muutamaan otteeseen pienia slaageja kun Lontoon ah-niin-royhkeat pulut kehtasivat lehahtaa silmiemme editse tai paidemme yli vaarallisen lahelta (ilmavirta oikein tuntui). Suunnittelimme, etta alkaisimme opettaa puluille noyryytta etteivat saikayttelisi viattomia ohikulkijoita. :P

Paastyamme ulos hoksasimme jaatelokaupan. Haa, siellahan oli vaikka mita ihania makuja!! Miksi, miksi ei ole Suomessa? Suomi on juntti! :P noh, otin purukumijaateloa :D ja Netta kiivijaateloa. Maistuivat hyvin ;) Paatimme sitten kavella Parliament Streetia, jonka varrella on tama kuuluisa Downing Street 10, paaministerin asunto. Kovasti tiukat turvatoimet portilla, tietysti. Jatkoimme etiapain ja saavuimme Trafalgar Squarelle. Jarkytyimme.

Amiraali Nelsonin patsas ja siihen kuuluvat nelja leijonaa olivat REMONTOITAVINA!! aaaaargghhhh. Amiraali Nelson-parka oli peitetty kokonaisuudessaan jollain suojalla, leijonat nakyivat juuri ja juuri. Uskomuksen mukaan, jos koskettaa leijonaa, tulee viela palaamaan Lontooseen. Joten epatoivoisina paatimme, etta kylla uskomus hyvaksyy, jos leijonat vain nakee, vaikkei voikaan koskettaa. ;P

Mietiskelimme sitten, minne seuraavaksi. Ehdotin Hyde Parkia, joten sinne sitten. Ah, se on niiiiin kaunis puisto! Ja VALTAVA. Hammastelimme tata rauhan keidasta keskella Lontoon vilsketta, ja iltahamara alkoi laskeutua. Mietimme, etta kenties olisi parempi palailla "kotiin" pain ja kavaista samalla ostamassa ruokaa.

Paadyimme taten Tescoon, ruokaparatiisiin (silta meista ainakin tuntui, Suomen vaivaisiin valikoimiin verrattuna). Kahmimme kaikenlaista, mutta paahtoleipa oli loppu. Havaitsimme, etta eraalla vanhahkolla herralla oli kyseista tuotetta karryissaan perati kolme kappaletta, joten menin kysymaan, etta mista noita saapi. Mies pudisti pahoitellen paataan ja sanoi jotain sinne pain, etta ovat lopussa. Surkuttelin ja kaannyimme pois. Mutta katso, minuutin paasta ko. herra ryntasi peraamme ja tarjosi, siis heitti, karryihimme taman ihanan leivan. Kiitimme iloisina. aah naita ihkuja englantilaisia.

Nyt tulee paivan huippukohta. Tarkoituksena oli nousta metroon, mutta se oli lahdossa juuri nyt, ja Netta hyppasi epatoivoisena sisalle, jattaen laukkunsa jumiin ovien valiin. Metron turvasysteemit ovat niin hienostuneita, etta ne vahat valittavat jaako jotain, perati kasi tai jalka, niiden valiin. Jatkavat vain sulkeutumistaan. Netta onnistui keplottelemaan laukkunsa mulle ja veti nopsasti katensa pois. Jain laiturille seisomaan erittain holmon nakoisena, silla kyynelehdin naurusta. Ihmiset vahan katselivat.

Noh, paasimme kuitenkin turvallisesti takaisin kotipesaamme ja aloimme laittaa ruokaa. Erilaatuisia ihmisia ravasi keittiossa, mm. etela-afrikkalainen Ernest, joka keskusteli innokkaana Netan kanssa, kun hikoilin paistinpannun aarella. Ateria valmis -> netti -> tutimaan.

Oli kivakiva paiva. Sita nakya en etenkaan tule koskaan unohtamaan, miten Netta roikotti kattaan metron ovien valista, kun juna alkoi jo liikkua. ;)

haleja kaikille!
Liisa & Netta